Kategoria: Suomi-sarja, U20 Mestis, U18 SM-sarja 4.
Suomi on yksi maailman menestyneimpiä maita jääkiekon alle 18-vuotiaiden poikien MM-kisoissa – hieman yllättäen jopa menestyneempi kuin aikuisten tai nuorten MM-kisoissa. Pikkuleijonat on historian kolmanneksi eniten mitaleita kerännyt joukkue yhdessä Ruotsin kanssa, ja toiseksi eniten U18 maailmanmestaruuksia voittanut joukkue yhdessä Kanadan kanssa. Suomea pidetään turnauksen historian toiseksi menestyneimpänä maana, koska sillä on enemmän hopeamitaleja kuin Kanadalla. Pikkuleijonia enemmän mestaruuksia on vain USA:lla.
Suomi voitti maailmanmestaruuden heti historian ensimmäisissä jääkiekon U18 MM-kisoissa vuonna 1999. Pikkuleijonat toisti tempun vuotta myöhemmin, minkä jälkeen seuraavaa kultaa jouduttiin odottamaan vuoteen 2016 asti. Tämän jälkeen maailmanmestaruus on tarttunut haaviin vielä vuonna 2018. Yhteensä Suomella on neljä kultaa, kolme hopeaa ja viisi pronssia.
Suomi on edennyt jääkiekon U18-maailmanmestaruusturnauksessa neljän parhaan joukkoon. Tänään pelatussa neljännesvälierässä kaatui Slovakia luvuin 3-0. Molemmat joukkueet lähtivät otteluun todella…
U18 MM-kisat 2025 tulokset, Jääkiekko Maailma
Suomi jäi historian ensimmäisissä jääkiekon tyttöjen U18 MM-kisoissa oman alkulohkonsa jumboksi ja hävisi lopulta Saksalle viidennestä paikasta käydyn sijoitusottelun. Ensimmäisen mitalin Tyttöleijonat saalistivat historian neljänsistä kisoista vuonna 2011, kun Ruotsissa pelatusta turnauksesta tarttui mukaan pronssia. Lisäksi Suomi on voittanut pronssia vuoden 2019 Japanin kisoista ja vuoden 2022 USA:n kisoista. Tyttöleijonat on yksi viidestä joukkueesta, jotka ovat osallistuneet kaikkiin U18-tyttöjen MM-kisoihin.
Suomen U18 jääkiekkomaajoukkue jatkoi loistavia esityksiään! Eilisen Tsekkilöytyksen jälkeen tänään oli vuorossa kisaisäntä Sveitsin kokea, mistä suomalainen Sisu on tehty!…
Ensimmäiset jääkiekon U18 MM-kisat järjestettiin vuonna 1999. Sen jälkeen poikien turnaus on järjestetty vuosittain koronan aiheuttamaa taukoa lukuun ottamatta. Tyttöjen U18 MM-kisoja alettiin järjestää vuonna 2008, ja myös ne on järjestetty siitä lähtien vuosittain, jos ei huomioida kansainvälisen terveystilanteen aiheuttamaa taukoa vuonna 2021.
Suomen U18-jääkiekkomaajoukkue kohtaa tänään Sveitsissä pelattavissa maailmanmestaruuskilpailuissa Kanadan. Kanada ja Suomi on lohkossa tasapisteissä samalla maalierolla, joten panoksena on lohkovoitto….
U18 Suomi-sarjan lohkojako ja pelaamistavat päätetty
Venäjä ja Valko-Venäjä suljettiin pois kaikesta kansainvälisestä jääkiekkotoiminnasta sen jälkeen, kun Venäjä aloitti Valko-Venäjän tukemana laajamittaisen hyökkäyssodan Ukrainaa kohtaa helmikuussa 2022. Täten kumpikaan maa ei saa osallistua myöskään jääkiekon alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin. Vuoden 2022 poikien U18 MM-kisat pelattiin siksi vajaalla joukkuemäärällä, mutta vuodeksi 2023 maiden tilalle nostettiin kaksi maata I divisioonasta.
Jääkiekon U18-MM-kisat tavoittivat TV5:lla 1,3 miljoonaa suomalaista
Jääkiekon U18 MM-kisojen TV-oikeudet omistaa Suomessa Discovery, joka omistaa oikeudet myös muun muassa naisten MM-kisoihin, olympialaisten jääkiekkoturnauksiin, nuorten MM-kisoihin ja EHT:n otteluihin. Yhtiö näyttää otteluja maksuttomalla TV5-kanavalla sekä maksullisessa Discovery+ -suoratoistopalvelussa. TV-oikeudet ovat Discoveryn omistuksessa vuoteen 2026 asti.
Jääkiekon U18 MM-kisat Espoossa 30.4.2024
Varhain lauantaina iltapäivällä USA kohtasi Slovakian vuoden 2024 jääkiekon U18 MM-kisojen ensimmäisessä välieräottelussa. Yhdysvallat nappasi paikan sunnuntain finaalissa murskalukemin. Kun USA ja Slovakia kohtasivat tämän [...]
Kuvassa näkyy vuoden 2024 jääkiekon U18 MM-kisojen logo
Suomi on voittanut jääkiekon alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuden neljästi. Kaikki mestaruudet ovat tulleet poikien turnauksesta vuosina 1999, 2000, 2016 ja 2018. Tyttöjen U18 MM-kisoja Suomi ei ole voittanut.
Jääkiekko, U18: Pikkuleijonat–Slovakia
Ruotsin joukkueen unelma kultamitalista U18-poikien MM-kisoissa 2024 on ohi. Ruotsi hävisi lauantain välieräottelun Kanadaa vastaan 5-4 upeasta taistelusta huolimatta. Kanada johti ottelua kahdesti neljällä maalilla, [...]
Kuopio ja KalPa hakevat jääkiekon U18 MM-kisoja
Ailahtelevan turnauksen pelannut Ruotsi sai lopulta palkinnoksi mitalin vuoden 2024 jääkiekon U18 MM-kisoista. Myös pronssiottelusta Slovakiaa muodostui odotettua vaikeampi, mutta mahtava maalivahtipeli ja kolmannen erän [...]
Kuopio ja KalPa hakevat jääkiekon U18 MM-kisoja ..
Muut yhteisöt Pelaaja saa seuransa luvalla osallistua eri oppilaitosten ja muiden yhteisöjen otteluihin. Pelatessaan eri yhteisöjen joukkueissa kuuluu pelaaja SJL:n kurinpitovallan piiriin, jos erotuomarina toimii virallinen erotuomari. 5.2. Ikärajat Ikärajat pelikaudella 2024–2025 ovat syntymävuoden mukaan seuraavat: U20 2005 U19 2006 U18 2007 U17 2008 U16 2009 U15 2010 U14 2011 U13 2012 U12 2013 U11 2014 U10 2015 U9 2016 5.3. Seurayhteisö Seurayhteisön muodostaa edustus- ja junioriseura, joiden toiminta on eriytetty.
U18-MM-jääkiekko-ottelu Espoossa venyi, siirto harjoitushalliin
Vuoden 2024 jääkiekon U18 MM-kisojen loppuottelu oli äärimmäisen jännittävä tapahtuma loppuun asti. Vaikka USA johti ottelua pitkään, käänsi Kanadan hurjan tehokas ylivoima tilanteen päälaelleen viimeisessä [...]
LeKi Jääkiekko U18 (@lekikiekko_u18) • Instagram photos and videos
Suomi-sarjaa alemmalle tasolle ei voi siirtyä lainkaan.
Samana päivänä ei voi siirtyä toiseen joukkueeseen vaan vasta joukkueen neljättä peliä seuraavana päivänä.
Täsmennys: syksyllä 2024 kenttäpelaaja voi siirtyä U18 Mestiksen alkusarjasta U18 II divisioonan alkusarjaan. Kenttäpelaajan pelatessa minkä tahansa seuran ykkösjoukkueessa SM- tai Mestistasolla, ei hän voi sen jälkeen edustaa nuoremmissa ikäluokissa muita kuin seuran ykkösjoukkueita.
Kenttäpelaaja, joka on pelannut toisessa seurassa Liigaa, Mestistä tai U20 SM-sarjaa, voi pelata U20 SM-karsintasarjassa vain, jos on pelannut omista pelaamistaan otteluista yli 50 % karsintaan osallistuvassa joukkueessa.
Mikäli seuralla on kaksi tai useampi joukkuetta samassa ikäluokassa U20/U18/U16 ikäluokissa: (päivitetty 9.11.2024)