KinopalatsiKeskuskatu 2348100 Kotka
Sinäänsä ihan hyvä elokuva viihteenä, suurempia vitutuksia ei leffan aikana päässyt syntymään koska tiesi mitä tuleman pitää.
**
Jandek soittaa paremmin kitaraa kuin Clapton jos multa kysytään...*)
Täällä puhuttiin jotain Karvis-leffasta, mun poika haluais mennä katsomaan sitä, kannattaako lähteä mukaan?
Ja viimeksi katsottu elokuva...
Predator
"Tämä leffa on liian pieni meille kolmelle"
Juosten kustu hötkyily, jossa ei tosiaankaan ole karismaa "Viidenneksi Alien-leffaksi"
Kolmen vastakkaisen puolen kliimaksi oli joissain määrin aivan mielenkiintoista katsottavaa, kuten myös pieni historiikki-juoni-osio, jossa selitetään mikä näiden kolmen osapuolen juju oikein on.
KinopalatsiKeskuskatu 2348100 Kotka
Ainakaan minun muistillani...
Pistetään tähän nyt kuitenkin vielä arvioni leffasta jonka kirjoitin toisaalle viime helmikuussa:
Kuitenkin, ottaen huomioon että kyseessä on 2000-luvun jenkki-trilleri, oli juonenkäänteet, sekä rakenne erinomaisen hyvin kasattu tiiviin ahdistavaksi jännäriksi: leffa ei ollut ennalta-arvattava ja kokonaisuus ei pettänyt.
Viittaus oli toiseen leffaan - Wilson ja Vaughn olivat Kuokkavieraat.
POHJALAISEN KANNIBAALIN JÄTTIATERIA (yht.
"The Addams Family" oli sillä selviö.
En näköjään laiskuuttani viitsinyt huomauttaa tuoreeltaan, että leffaa "Perhe Addams" ei ole ollut suomessa levityksessä.
KinopalatsiKeskuskatu 2348100 Kotka
Jostain luin, että Johnny Depp käytti Keith Richardsia esikuvanaan luodessaan roolihahmoaan.
Keith Richardsilla tulee olemaan kai cameo-rooli Deppin hahmon isänä kakkososassa.
Omasta mielestäni Pirates on aika yliarvostettu leffa (ja käsittämättömän menestynyt), mutta Depp oli toki hyvä siinä.
KinopalatsiKeskuskatu 2348100 Kotka
Indiana Jones -leffat osaavat olla viihdyttävässä toiminnassaan ja hauskassa huumorissaan eräitä parhaita seikkailuelokuvia.
Trio 123Kotkankatu 948100 Kotka
Minäkin katsoin eilen tuon laulukisan ihan vain Dannyn takia. Ensimmäisellä kuulemalla viikkoja sitten jo sanoin että D on (siis minun mielestäni) paras, mutta ei todellakaan voita viisukarsinta: 1) D:hän on jo vanha ja 2) piisi kaukana siitä, mikä viisuissa menestyy; sen on vain muuten hyvä. Niin hyvä, että viisukansa ei siitä ymmärrä sen enempää kuin sika Muumi-mukista.
Voitonhan sitten vei taas silkka melske. Jossain luin tänään, että joku bändin pojista oli todennut onnellisena, että nyt nähtiin, että hevi on suomalaisten DNA:ssa. Jaa-a.
Kohta alan minäkin kehitellä salaliittoteoriaa, missä suurimmat ikäluokat pienennetään koronan avulla, ja siten jää rokotteita nuoremmille. Ja mistä tämmöinen teoria? Eilen kuulin, että eräs sukulainen, isonisossa naapurikaupungissa asuva, 57v, jolla kaksi riskisairaudeksi luokiteltavaa perussairautta sai jo rokotusajan. Täällä meidän kylillä 70 v. ystävättäreni, jolla samat kaksi perussairautta ja joka edelleen syövän jälkihoidossa syö lääkkeitä, leikattu kahden viimeisen vuoden aikana kahdesti, kärsinyt veritulpista, jne. vastaavasti ei ole saanut rokotusaikaa.
Kaipa nuo kummalliset rokotusaikataulut meille vanhoille johtuu siitä, että meille sopivaa rokotetta on saatavilla vain vähän. No, ehkä tämä tästä vielä paranee, kunhan jaksetaan odottaa.
Tänään löysin myös hyvän telkkaria katsovan palvelusivun. Harmittelin äsekn, kun huomasin erään kiinnostavan elokuvan esitetyn jo tänä aamuna. Eilen olin lukevinani, että se tulisi tänä iltana. Kun sitten tarkistin asiaa sattui eteeni linkki, mistä näkyi po. elokuvan tulevat uusinnat, ja niitähän löytyi jopa neljä, Joten minun hätäni ei olekaan tämän näköinen vaan se on pieni ja punainen:) Tiedon löysin Viihde24:n leffat-sivuilla (missä en koskaan aikaisemmin ole käynyt) po. elokuvan kohdalla löytyvästä linkistä. Luulen, että sivuilla on ainakin minulle käyttöä vastedeskin. Iltapulua käytän usein, mutta siinä en kyseiseen palveluun ole törmännyt. Tai sitten en vain ole huomannut sellaista.
Telkkaria en juuri nyt paljon katso. Aikani menee pojan naisystävälle säärystimiä kutoessa. Hän palellutti kinttunsa, ja veikkaan että niiden suojaaminen kylmältä on hänelle tähdellistä elämänsä loppuun saakka. Minulle on nyt kertynyt ihan tolkuton määrä tallennuksia, joita en ole ehtinyt vielä katsoa. Lisäksi Areenasta löytyy paljon katsottavaa. Niin paljon on kaikkea kiinnostavaa, että saapa nähdä kerkiänkö katsomaan edes osaa niistä tässä sfäärissä.
Nyt jatkamaan tikkuamista! Hyvää pyhää.
KinopalatsiKeskuskatu 2348100 Kotka
Leffan kasarimusiikit olivat niin paskoja että ne melkein muuttuivat jo plussaksi.
***
LotR - Return Of The King Extended Edition.
Jacksonin King Kong versio Sormusten herran viimeisestä osasta.
Trio 123Kotkankatu 948100 Kotka
Molemmissa "leffoissa" on viitettä henkilöön, ensimmäisessä ihan faktaa (tuskin tulee kuitenkaan ensimmäisenä mieleen), toisessa kesäöisen kepeä ajatuksellinen mielle...
Trio 123Kotkankatu 948100 Kotka
Elokuvissa tulee harvoin käytyä, kun se maksaa niin tajuttomasti.
Olen muuten huomannut, että telkkaristakin tulee joskus ihan hyviä leffojakin.
KinopalatsiKeskuskatu 2348100 Kotka
Alussa vaikutti ihan kelvolliselta sotaleffalta, mutta valitettavasti tämäkin sortui liikaan tyypillisyyteen eikä tarjonnut juurikaan viihdettä taikka ajateltavaa.
**
Sei7semän
Nyt vihdoin tuli katsottua tämäkin "kunnolla".