Kärpät – HIFK 2 – 4 (1-0, 1-1, 0-3)Pohjois-Suomen kiertueen…


HIFK lähti kauteen 2023-2024 yhtenä suurimpana mestarisuosikkina sen lukuisien tähtihankintojen myötä. Kausi päättyi kuitenkin ennenaikaisesti kun joukkue sijoittui runkosarjassa kuudenneksi ja hävisi puolivälieräsarjan otteluvoitoin 4-3. Puolivälierä tappion jälkeen urheilutoimenjohtaja sekä irtisanoutuivat. Salmelaisen korvaajaksi palkattiin , ja Lindströmin paikan toimitusjohtajana otti .


26.10.2018 ennen ottelua Tapparaa vastaan HIFK jäädytti pitkäaikaisen pelaajansa Kimmo Kuhdan pelinumeron 9. Tilaisuudessa puheita pitivät Kuhdan lisäksi hallituksen puheenjohtaja Timo Everi sekä entiset pelikaverit Mika Kortelainen, Turo Järvinen ja Toni Söderholm. Videoterveiset muualta maailmasta tuli Ville Peltoselta, Mikael Granlundilta ja Siim Liivikiltä. HIFK voitti loppuunmyydyn ottelun 4–0.

Antti Törmänen erotettiin ja päävalmentajaksi palkattiin . Kapteeni Luttinen oli lähtenyt muihin maisemiin ja tuli seuraava kapteeni. alkoi huonosti, mutta oli nousujohteinen ja HIFK sijoittui runkosarjassa viidenneksi. Puolivälierissä HIFK voitti pari kuukautta aikaisemmin voittaneen JYP:in voitoin 4–2. Välieräsarja runkosarjan voittajaa Oulun Kärppiä vastaan oli erittäin tasainen ja viihdyttävä, josta Kärpät eteni finaaliin voitettuaan seitsemännen pelin 2–1. Kauden päätteeksi HIFK voitti pronssia kukistettuaan Turun Palloseuran pronssiottelussa Turussa. Joukkueen sisäisen pistepörssin voitti . Kesken kauden uudeksi urheilutoimenjohtajaksi nimitettiin Tom Nybondaksen siirryttyä muihin tehtäviin. Kauden aikana paljon julkisuutta sai HIFK:n maalivahtisekoilu, kun joukkueella oli palkkalistalla kolme huippumaalivahtia: , ja . Seuran osaomistaja Bäckström joutui taka-alalle, mutta pääsi vielä pelaavaan kokoonpanoon pronssiotteluun ennen kuin jätti seuran.

Huhtikuuta 2023 HIFK-Tappara 4-2 (0 - 1, 2 - 1, 2 - 0)

29.19 MAALI! Pelicans, 1–0. Hanat auki Lahdessa, kun kotijoukkueem kultakypärän Ryan Laschin heitto lurahtaa HIFK-vahti Niko Hovisen patjan kautta sisään. Karu takaisku vieraille, käytännössä olemattomasta paikasta.

Perjantain paikallisottelun myötä Tappara saa täyteen 20 ottelua runkosarjassa, eli takana on tasan kolmannes. Ilves on pelannut ottelun vähemmän. Miten valmentajat näkevät joukkueidensa alkukauden menneen, vastauksia antamassa Ilveksen päävalmentaja Tommi Niemelä ja Tappara-valmennuksesta Juha Juujärvi. play_arrow TOMMI NIEMELÄ (toim. Jani Saari) Päävalmentaja, Ilves

HIFK:ssa pitkään pelannut jätti seuran ja valittiin kapteeniksi. sujui päävalmentaja Antti Törmäsen johdolla erinomaisesti. HIFK voitti ensimmäistä kertaa historiassaan SM-liigan runkosarjan. HIFK saalisti 60 ottelussa 127 pistettä, tehden myös SM-liigan ennätyksen yhden kauden varsinaisen peliajan vierasvoitoissa (18). Seura pelasi kauden päättävissä loppuotteluissa kukistettuaan välierässä :in otteluvoitoin 4–2. HIFK kuitenkin hävisi finaalisarjan Tapparalle otteluvoitoin 4–2, vaikka voitti kotonaan 4–0 ja 6–0.

23-vuotias Petteri Puhakka pelaa viidetta kauttaan Tapparassa ja on aloittanut kautensa vahvasti. Puhakka on tehnyt 16 ottelussa 15 tehopistettä ja kantanut useassa ottelussa myöskin kultaista kypärää. Syksyn hyvät otteet on huomattu myös maajoukkueen valmennusjohdossa ja Pyhäjoella syntyneen hyökkääjän nimi löytyikin maanantaina julkaistusta Leijona-ryhmästä, joka pelaa ensi viikolla Karjala-turnauksessa. Puhakka piipahti Kiakkoradion studiossa ja kertoi omista tunnelmistaan maajoukkuevalinnan jälkeen sekä perkasi Tapparan viime aikaisia otteita. play_arrow PETTERI PUHAKKA (toim. Pasi Vainionperä)


maaliskuuta 2023 HIFK-Tappara 2-3 (1-1, 1-0, 0-1, 0-0, 0-1)

1920-luvulla HIFK sai menestystä yleisurheilun lisäksi , joka oli kasvanut yhdeksi suurimmista seuran jaostoista. HIFK:n keilaajat ja saavuttivat MM-kultaa parikeilailussa vuonna 1926. Historiansa ensimmäisen -ottelun HIFK pelasi vuonna 1928 vastaan. Seuraavana vuonna 1929 HIFK oli mukana perustamassa . HIFK osallistui kahteen ensimmäiseen jääkiekon SM-kilpailuun vuosina ja ,mutta vuoden 1929 jälkeen HIFK:n kiekkotoiminta loppui 18 vuodeksi.

Etelä Kärpät-HIFK tänään kello 17.

Tappara-kasvatti Patrik Puistola löi itsensä kunnolla kiekkokansan tietoisuuteen kahtena edellisenä Liiga-kautena Mikkelin Jukureissa. Läpimurron jälkeen 23-vuotiaan hyökkääjän oli aika lähteä kokeilemaan siipiään ulkomaille ja suunnaksi muodostui Örebro Ruotsissa. Alkukausi on kulunut hyvin ja NHL-unelma siintää yhä nuoren miehen silmissä. Kuuntele mitä mieltä Puistola on itse omasta kaudestaan ja kehityksestään. play_arrow PATRIK PUISTOLA (toim. Jani Saari) Haastattelu 19.11.24

– Tsekkaa ennakko ja kokoonpano OSA 1: HIFK-Tappara klo 18:30.

Koko Ilvesyhteisö lähettää Adamille tsempit tilanteeseen!

HIFK

Sarjataulukon kakkospaikalla (P/O) keikkuva HIFK on hieman vaikeammassa vaiheessa tuloksellisesti.

joulukuuta 2024 Tappara - HIFK klo 18.30.

Kello 19.58: "Koitetaan laittaa paikoista sisään. Karsitaan nuo jäähyt ensin tuosta pois. Vaikka siinä yksi laitettiinkin, niin ei noita voi jatkuvasti ottaa", HIFK:n tasoitusmaalin tehnyt Miro Väänänen totesi MTV Katsomon lähetyksessä.

joulukuuta 2021 Pelicans-HIFK tänään klo 16.00.

Tapparasta AHL-kaukaloihin lähtenyt Santtu Kinnunen palasi kahden Pohjois-Amerikassa vietetyn vuoden jälkeen takaisin Eurooppaan, uusi seura löytyi Sveitsistä. Zurich Lions tarjosi Kinnuselle hyvän kokonaisuuden, johon 25-vuotias lahtelaislähtöinen puolustaja tarttui. Arki Sveitsissä tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet itsensä kehittämiseen ja kokeneen kanadalaisvalmentajan Mark Crawfordin opeilla, Kinnunen pyrkii löytämään tien kirkkaisiin valoihin ja NHL-kaukaloihin. Kuuntele Kinnusen kuulumiset. Credits: ZSC Lions play_arrow SANTTU KINNUNEN (toim. Jani Saari) Haastattelu 27.11.24

marraskuuta 2021 Kärpät-HIFK tänään kello 17.00.

Kun HIFK oli menestynyt heikosti koko 1990-luvun, vaatimukset erottamisesta olivat äityneet mielenilmaisuiksi hallissa. HIFK palkkasi urheilutoimenjohtajaksi entisen NHL-pelaajan , jonka vastuulle tuli joukkueen kokoaminen. Samalla seuraa uudistettiin "modernimpaan suuntaan". Tuloksena oli Big Reds Cats. Uuden petologon suunnitteli , joka oli jo sitä ennen suunnitellut lukuisia logo- ja nimiehdotuksia.

marraskuuta 2021 HIFK kohtaa tuplapeleissä Kärpät viikonloppuna.

aloitti kolmivuotisen projektinsa päävalmentajana kesällä 2008. HIFK lähti tavoittelemaan mestaruutta kuten aina ennenkin, mutta odotuksia nostatti erityisesti se tosiasia, että Jalonen oli luotsannut Oulun Kärppiä erittäin menestyksekkäästi edelliset neljä kautta. päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella ja puolivälieriin.

joulukuuta 2024 Tappara - HIFK 4–3 VL (2-3, 0-0, 1-0, 0-0, 1-0)

25. min: Ei saa HIFK ylivoimalla mitään aikaiseksi. Kaiken lisäksi Blood karkaa puolittaiseen läpiajoon jäähyltä päästyään. HIFK-vahti Niko Hovinen selvittää.