Kolumbus on kautta historian tunnettu henkilönä, joka löysi Amerikan


Kolumbuksen kuoltua hänen poikansa Diego ja Fernando kävivät Kastilian kruunua vastaan pitkällisiä oikeuskiistoja tuotoista, jotka he katsoivat kruunun olevan heille velkaa. Kruunu tukeutui 1500-luvun alkupuoliskon aikana hanakasti erilaisiin väitteisiin, joiden mukaan Kolumbus ei olisi ollutkaan Amerikan todellinen löytäjä. Jotkut väittivät tai Kolumbusta edeltäneen "tuntemattoman luotsin" löytäneen maanosan ennen Kolumbusta. Jotkut jopa todistivat oikeudessa ettei Kolumbus olisi edes käynyt mannermaalla kolmannen matkansa aikana. Kolumbuksen edelle nostettiin myös löytöretkeilijä , jonka väitettiin virheellisesti käyneen Amerikan mantereella ennen Kolumbusta. Lopulta koko maanosa nimettiin pian Kolumbuksen kuoltua Vespuccin mukaan, sillä Vespuccin väitettiin hataralta pohjalta ensimmäisenä tienneen käyneensä uudessa maanosassa eikä Aasiassa.


Palattuaan Kastiliaan Kolumbus sai nauttia ennenkokematonta vaurautta Hispaniolasta tulevien rahalähetysten ansiosta. Hänen terveytensä oli kuitenkin jo huono ja heikkeni nopeasti. Koska hän ei kyennyt kivuiltaan enää matkustamaan hoviin, poika Diego hoiti hänen asioitaan. Kolumbuksella oli leskeksi jääneen kuninkaan kanssa kiistaa viroistaan sekä saamistaan rahallisista avustuksista ja tuotoista, ja Kolumbus syytti kuningasta lupauksiensa pettämisestä. Vastineeksi kuningas tarjosi läänityksiä Kastiliassa, minkä Kolumbus torjui. Kolumbus kuoli 20. toukokuuta 1506. Häntä vaivanneeksi sairaudeksi on vuosisatojen ajan arveltu . 2000-luvulla todennäköiseksi kuolinsyyksi on nostettu , jonka Kolumbus sai todennäköisesti ruokamyrkytyksestä matkoillaan.

Kolumbusta on kutsuttu Uuden maailman "löytäjäksi", vaikka olikin käynyt Pohjois-Amerikassa ennen häntä. Vasta Kolumbuksen matkan seurauksena Amerikka kuitenkin avautui eurooppalaisille löytöretkeilijöille, hyödyntäjille ja asuttajille. Historiankirjoitus olikin perinteisesti suhtautunut Kolumbukseen sankarina, jonka Eurooppaan tuomat rikkaudet ja Amerikan avaaminen eurooppalaisasutukselle hyödyttivät Espanjaa ja muuta Eurooppaa suuresti. Nykyisin Kolumbusta arvioitaessa kiinnitetään kuitenkin huomio Amerikan eurooppalaisvalloituksen tuottamaan tuhoon esimerkiksi alkuperäisasukkaille ja maanosaan rahdatuille afrikkalaisorjille. Esimerkiksi Kolumbuksen kunniaksi pystytetty patsas poistettiin vuonna 2020 ja sen tilalle asennetaan nuorta alkuperäiskansan naista esittävä patsas.

Kolumbus, Amerikan löytäjä on teos tekijältä Mauritz Edström

Ensimmäisen löytöretken Kolumbus teki vuosina 1492 - 1493, toisenvuosina 1493 - 1496, kolmannen vuosina 1498 - 1500 ja neljännen, viimeisen vuosina 1502 - 1504.

Artikkelin tietoja varten on haastateltu Pohjois-Amerikan historian asiantuntijaa, yliopistonlehtori Rani-Henrik Anderssonia Helsingin yliopistosta. Andersson on asiantuntijana myös Tiedetrippi-podcastin jaksossa Kuka löysi Amerikan?

Kolumbuksen taidot kapteenina, kokeneena merenkävijänä ja navigoijana arvostetaan nykyisinkin korkealle. Kolumbus osasi valita reittinsä Amerikkaan ja takaisin taitavasti, ja samat reitit ovat edelleenkin käytössä. Hän osasi myös hyödyntää taitavasti . Hän kykeni lisäksi löytämään laskelmiensa avulla takaisin edellisillä matkoillaan löytämilleen satamille. Kolumbus piti kuitenkin lisääntyvistä todisteista huolimatta kuolemaansa saakka itsepintaisesti kiinni luulostaan, että hän oli löytänyt meritien Euroopan ja Aasian välillä.

Myönteisen päätöksen saanut Kolumbus lähti Granadasta toukokuussa 1492 ja matkusti satamakaupunki . Siellä hän sai kaupungilta sopimuksensa mukaisesti käyttöönsä kaksi karavelia, ja , joiden miehistölle valtio maksoi etukäteen neljän kuukauden palkan. Lippulaivakseen Kolumbus sai -nimisen aluksen. Laivat olivat lähtövalmiit kymmenen viikon kuluttua. Matkan järjestelyissä ja miehistön hankinnassa tärkeässä osassa olivat . Kolmella laivalla matkaan lähti yhteensä 90 miestä, joista 86 oli espanjalaisia. Kolumbuksen osuus matkan kustannuksista oli ehkä kahdeksasosa, minkä hän oli lainannut.


Mauritz Edström : Kolumbus, Amerikan löytäjä

Mitään kirjallisia tietoja ei ole siitä, että viikingit olisivat asuneet Amerikassa pysyvästi. Lyhytkestoisia, epäonnistuneita asutusyrityksiä on saattanut olla, mutta olosuhteet olivat ankarat ja alkuperäiset amerikkalaiset – joista viikingit käyttivät nimitystä ”skrællinger” – osoittautuivat tunkeutujille ylivoimaisiksi. Eerik Punaisen ja Leif Erikssonin jälkeläisten elämä oli Grönlannissa vaikeaa. Ilmasto muuttui ankarammaksi ja elintarvikkeet kävivät vähiin. 400–500 vuoden kuluttua viikingit näyttävät hävinneen kokonaan Grönlannista. Viimeinen kirjallinen tieto Grönlannin viikingeistä koskee häitä, jotka pidettiin eräässä Grönlannin kirkossa vuonna 1408. Yli sata vuotta myöhemmin muuan saksalainen kauppalaiva havaitsi, että Grönlannin siirtokunta oli hylätty kokonaan; paikalta löytyi vain yksi hautaamaton miehen ruumis, jonka kupeella oli edelleen puukko. Siihen loppuvat tiedot Grönlannissa olleista viikingeistä. Vasta 1700-luvulla Grönlantiin saapui norjalaisia ja tanskalaisia uudisasukkaita, jotka perustivat sinne pysyvän siirtokunnan.

Mauritz Edström : Kolumbus, Amerikan löytäjä







Kun Kolumbus oli löytänyt kolmannella matkallaan vuosina 1498 - 1500 Etelä-Amerikan, halusiPinzón määritellä uuden maanosan koon.

Leif Eriksson – Amerikan löytäjä? — Vartiotornin VERKKOKIRJASTO

Kukaan ei todellisuudessa tiedä, miten tämän skandinaavisen saagan yksityiskohdat tulisi sovittaa yhteen nykypäivän maantieteen kanssa. Saagojen epämääräiset ja arvoitukselliset yksityiskohdat ovat pitkään herättäneet kiinnostusta historiantutkijoissa. Varteenotettavin todiste siitä, että skandinaavit ovat olleet Amerikassa ennen Kolumbusta, on eräs Newfoundlandissa lähellä L’Anse aux Meadowsin kylää oleva paikka, jossa tehtiin kaivauksia 1960- ja 1970-luvuilla. Tällä paikalla on jäännöksiä taloista, jotka ovat kuuluneet kiistatta skandinaaveille, sekä raudan sulattamiseen käytetty uuni ja muita esineitä, jotka on ajoitettu Leif Erikssonin ajalle. Lisäksi eräs Etelä-Newfoundlandissa työskennellyt tanskalainen tutkimusmatkailija löysi hiljattain huolellisesti muotoillun kivipainon, jota on luultavasti käytetty jossain viikinkilaivassa.

Kristoffer Kolumbus, Amerikan löytäjä

Oma lukunsa historiassa ovat tuoreimpien aikakausien Amerikan löytäjät, joista osa on legendoja ja taruja, osa historiallisesti ja tieteen avulla todistettuja löytöretkiä.

Pehr Kalm, suomalainen Amerikan löytäjä

Hän työskenteli Medicien suvun kauppahuoneen edustajana Sevillassa samaan aikaan,kun Kolumbus löysi Amerikan.

Kristoffer Kolumbus Amerikan löytäjä

Ihmisiä saattoi saapua Amerikkaan eri aikoina myös sulana olevan rannikon kautta kävellen tai jopa veneillä. Tätä teoriaa puoltaa niin kutsuttu , jolla viitataan Kalifornian edustalla sijaitsevalta Santa Rosan saarelta löytyneisiin ihmisen jäänteisiin.

Pehr Kalm, suomalainen Amerikan löytäjä

Se herätti ihmisissä palavan halun löytää jotakin uutta ja omasta yhteiskunnasta poikkeavaa.

Suomalainen Pehr Kalm matkusti Pohjois-Amerikkaan vuosiksi 1747-1751 tehtävänään hankkia Ruotsille osuutensa uusista asioista.